Toisinajattelija

Sakari Hankonen ei arastele lausua ääneen mielipiteitään suomalaisen metsätalouden epäkohdista. Oman tilan metsissä avohakkuut ovat pannassa.

Lastut lentelevät, kun piippolalainen metsänomistaja Sakari Hankonen veistää moottorisahalla hirttä. Välillä hän sovittaa hopeakylkistä kappaletta paikalleen, merkitsee kynällä kohdan, jota pitää vielä korjata ja tarttuu jälleen sahaan.

Remontin kohteena on Piippolassa sijaitsevan Ukonpellon tilan päärakennus. Kun Hankonen puolisoineen osti tilan 2000-luvun alussa, päärakennus oli ehtinyt olla tyhjillään pari vuotta. Nyt rakennuksen hirsinen uudisosa on valmis ja vanhaa, 1800-luvulta lähtöisin olevaa päätyä kunnostetaan asumiskäyttöön.

Hankonen näyttää lähes kaksisataa vuotta sitten kaadetun hirren päätä. Vuosilustot ovat vieri vieressä niin lähellä toisiaan, että ne hädin tuskin pystyy laskemaan.

"Näin hyvää puuta ei Suomesta enää saa", hän huomauttaa.

Väite kuulostaa kovalta. Kyse on kuitenkin maasta, jonka pinta-alasta lähes 90 prosenttia on metsätalousmaata, jonka metsät ovat jo useamman vuosikymmenen kasvaneet enemmän kuin niitä on ehditty hakata ja jonka metsäosaamisen pitäisi olla maailman huippuluokkaa.

Hankonen on suomalaisesta metsäosaamisesta toista mieltä:

"Suomen metsät kasvavat hoidosta huolimatta, eivät sen takia."

Kirves riittää hoitovälineeksi

Hankosen näkökulmasta metsätalous on ajanut sivuraiteille monta kertaa. Ensimmäinen virhe oli pyrkimys kasvattaa puuta pelkästään paperiteollisuuden tarpeita silmällä pitäen. Sellukattilaan kelpaa höttöisempikin tavara, joten tiukkasyisyyden sijaan on tavoiteltu mahdollisimman nopeaa kasvua.

"Suomen leveysasteilla on järjetöntä yrittää kilpailla bulkkitavaralla", hän sanoo. "Emme mitenkään pääse samoihin vuosikasvuihin tropiikin tai edes Keski-Euroopan metsien kanssa. Sen sijaan hyvälaatuinen sahatavara voisi olla maallemme kilpailuvaltti, jota muilla ei ole."

Toinen virhe Hankosen mielestä on vallitseva tapa kasvattaa metsiä tasarakenteisina. Nykykäytäntö on, että metsätila jaetaan kuvioihin, joiden puusto on likimain saman ikäistä. Kiertoajan jälkeen edessä on päätehakkuu, maan muokkaus sekä uudistaminen, joka erityisesti rehevillä mailla tapahtuu usein istuttamalla. Tuore taimikko tarvitsee hoitoa, mutta hakkuutulot antavat odottaa itseään useamman kymmenen vuotta. Näin ei Hankosen mukaan kuulu olla.

"Jos metsässä pitää tehdä sellaista työtä, josta ei kerry metsänomistajalle hakkuutuloa, metsänhoidossa on tehty virhe."

Esimerkiksi Hankonen nostaa heinäntorjunnan, joka pitää usein tehdä ravinteisilla uudistusaloilla.

"Heinä ei luonnostaan kuulu metsään. Jos sitä alkaa metsässä kasvaa, se on merkki siitä, että metsä on hakattu liian harvaksi. Maasta vapautuu enemmän ravinteita kuin jäljelle jäänyt puusto pystyy käyttämään hyväkseen."

Uudistamisen kustannukset

Viimeksi kuluneet seitsemän vuotta Sakari Hankonen on puhunut niin sanotun jatkuvan metsänkasvatuksen puolesta.

Hänen kannattamassaan mallissa hakkuilla poimitaan metsästä järeimmät tukkipuut sekä huonolaatuiset kasvatettavan luokan puut. Hyvälaatuiset, vielä kasvussaan olevat puut säästetään, samoin taimet. Avohakkuita ei ekologisiin ja taloudellisiin perusteisiin nojautuen tehdä laisinkaan.

Hetkinen, eikös Hankosen kuvailema metodi kuulosta erehdyttävän paljon viime vuosisadan alkupuolen harsintahakkuilta, joiden jäljiltä metsämme kituuttivat vajaatuottoisina vuosikymmeniä?

Jälleen Hankonen on eri mieltä. Hänen mukaansa "vaiettu mutta tutkittu" totuus on se, että metsän kasvattaminen erirakenteisena on metsänomistajalle joka suhteessa tasarakenteista kasvatusta kannattavampaa: Erirakenteisen hakkuun jälkeen puuston kasvu on keskimäärin parempi kuin tavallisesti käytetyn alaharvennuksen jälkeen. Puiden laatu on parempi, sillä alikasvos saa kehittyä rauhassa valtapuiden alla ilman, että sen kasvua pyritään jouduttamaan perkauksin. Pisteenä i:n päälle korjuukustannukset jäävät matalammiksi kuin tasarakenteisessa metsässä.

"Erirakenteinen hakkuu tulee viitisen prosenttia avohakkuuta kalliimmaksi. Avohakkuuta seuraa kuitenkin taloudellisesti kannattamaton ensiharvennus ja huonosti kannattava alaharvennus."

"Uudistamiskustannuksia ei koskaan saada takaisin tulevissa hakkuissa, kun otetaan huomioon korko. Ylipäätään hakkuissa

tärkein mittari ei ole kuutiomäärä vaan hakattavan puuston keskitilavuus. Alle 50-litraisten puiden hakkaaminen tulee metsänomistajalle kalliiksi."

Omissa metsissään Hankonen kokeili jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukaista poimintahakkuuta ensimmäisen kerran vuonna 2001. Puut kaadettiin moottorisahalla ja korjuu hoidettiin hevosen ja kolmen miehen voimin. Kymmenen kuormallista enimmillään seitsenmetrisiä tukkeja kuljetettiin sahauspaikalle puolessa päivässä.

"Itsekin yllätyin siitä, miten nopeasti urakasta suoriuduimme. Vaikka onhan Työtehoseurakin tutkinut hevosmetsurin työtä ja todennut sen lyhyillä kuljetusmatkoilla nopeudeltaan kilpailukykyiseksi metsuriin ja traktoriin verrattuna", Hankonen sanoo.

Jatkuva kasvatus ei edellytä sitä, että korjuu tulisi aina suorittaa hevosvoimin. Hakkuut onnistuvat motollakin. Tärkeintä on se, että käytettävä kone on riittävän suuri, jolloin suuretkin puut saadaan kaadettua haluttuun suuntaan.

Kiistelty alikasvos

Metsätien varresta alkavalla lohkolla kasvaa tukkipuun mitat täyttäviä mäntyjä suurin piirtein saman verran kuin keskivertosiemenpuualueella. Mäntyjen alla varttuu kuitupuun mittoihin yltäviä kuusia hieman tiheämmässä. Niiden alla leviää luontaisesti alueelle syntynyt havupuutaimikko.

"Kun isovanhempani ostivat tämän tilan 1920-luvulla, koko palstalla ei kasvanut yhtä ainutta tukkipuuta. Kaikki yli kahdeksan tuuman läpimittaiset puut oli hakattu ja alikasvos jätetty kasvamaan. Nuo suurimmat männyt ovat sitä alikasvosta", Hankonen kertoo.

Tällä hetkellä puuston ikäluokkajakauma muistuttaa jatkuvan kasvatuksen ohjeiden mukaista, kyljelleen käännettyä J-kirjainta. Taimia on lukumääräisesti eniten ja vanhoja, korjuukypsiä tukkipuita vähiten.

Viimeisin hakkuu lohkolla on tehty kevättalvella 2007. Tuolloin jykevimmistä rungoista kaadettiin 50 kappaletta.

"Sahasin tukit pelkoiksi ja kuivatin kesän taapelissa, minkä jälkeen myin hirret puusepälle. Hän sanoi, ettei virallisia reittejä saa yhtä hyvää puuta. Sain niistä 500 euroa kuutiolta, verollisena."

Seuraavassa hakkuussa poistetaan valtaosa lopuista järeistä puista sekä huonolaatuisimmat kuuset. Parhaat kuuset jäävät jatkamaan kasvuaan, samoin alikasvoksen taimet.

"Joskus kuulee väitettävän, että alikasvos olisi syytä raivata pois jo senkin vuoksi, ettei se ponnahda kasvuun vaikka päältä otetaan isot puut pois. Kyllä ponnahtaa, nämäkin ovat tuplanneet kasvunsa parissa vuodessa", Hankonen sanoo ja osoittaa taimia, joiden viimeisimmät vuosikasvaimet ovat vaaksan mittaisia.

Hankosen kokemuksen mukaan on tavallista, että ylispuiden poiston jälkeen taimet miettivät vuoden verran ennen kuin kiihdyttävät kasvuaan. Hänen mielestään ei kuitenkaan voida puhua kasvutappiosta.

"Luonnontaimi on joka tapauksessa isompi kuin taimitarhan taimi, joten sillä ei ole kiire kasvaa. Hidas kasvu on nuoren taimen kohdalla jopa toivottavaa, sillä se takaa, että ydinpuusta tulee tiheäsyinen."

Jos lohkoa olisi hoidettu metsäsuunnitelman mukaan, paikalla olisi tällä hetkellä yhdentoista hehtaarin avohakkuu.

"Neuvonta liian yksipuolista"

Omaa tietään kulkiessaan Hankonen on erinäisiä kertoja joutunut törmäyskurssille metsäviranomaisten kanssa, joiden mukaan ei ole sallittua tehdä metsässä yhtä aikaa sekä kasvatus- että uudistushakkuita.

"Suurin vastustus jatkuvaa kasvatusta kohtaan tuntuu olevan neuvontatahoilla, ei niinkään metsäteollisuudella."

Hankonen painottaa, ettei hän kritisoi metsänhoitoyhdistysten olemassaoloa sinänsä. Sen sijaan pakollinen metsänhoitomaksu ja yksipuolinen neuvonta sapettavat häntä.

"Ei missään muussa länsimaassa valtio pakota ammattiryhmää liittymään tiettyyn liittoon. Jos metsänhoitoyhdistysten toiminta on niin hyvää kuin julkisesti annetaan ymmärtää, miksei maksu voisi olla vapaaehtoinen?"

"Metsänviljely on yhdistyksille merkittävä tulonlähde, joten on selvää, että neuvonnassa keskitytään menetelmiin, jotka ovat niille edullisia. Vastaava tilanne olisi, jos luomuviljelijän pitäisi maksaa pakollista neuvontamaksua taholle, joka saa tulonsa lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden myynnistä."

Puukauppaa Hankonen on tehnyt viimeksi Hasa Oy:n ja Stora Enson kanssa. Kaupat toteutettiin hankintakauppana. Pystykauppatapa, jossa yhtiö ostaa kaadetun puutavaran sijasta hakkuuoikeuden metsään, tulisi Hankosen mielestä purkaa kokonaan.

"Jos metsänomistaja haluaisi edelleen metsäyhtiön suorittavan puunhakkuun, siitä pitäisi tehdä erillinen korjuusopimus. Pystykaupassa yhtiöt pystyvät piilottamaan korjuukustannukset ja tätä kautta polkuhinnoittelemaan oman puunkorjuunsa."

"Pystykauppa on ongelmallinen myös itsenäisille sahoille, jotka joutuvat tarvitsemansa tukkipuun lisäksi ostamaan ison määrän kuitupuuta ja sitten myymään sen pois hinnalla millä hyvänsä. Järkevintä olisi, jos sahat saataisiin sähkönsyöttötariffin piiriin. Silloin ne voisivat käyttää kuitupuun energiaksi ja vapautua paperiteollisuuden talutusnuorasta."

Sakari Hankonen sanoo olevansa varma siitä, että puun kysyntä tulee jatkossa kasvamaan. Yhtä varma hän on siitä, että sellua huomispäivän Suomessa keitetään hyvin vähän, jos ollenkaan.

"Selvää on, että paperiteollisuus lähtee maasta ennemmin tai myöhemmin. Oma näkemykseni on se, että puuta käytetään jatkossa yhä enemmän energian lähteenä sekä rakentamiseen."

Vastavirta ei väsytä

Kotimatkalla poikkeamme männikössä, josta Sakari Hankonen viime talvena kaatoi huonolaatuisimmat, oksaiset valtapuut. 1970-luvun aurauksen jäljet näkyvät vielä maastossa. Lohkon reunassa kasvaa ryhmä haapoja, joista hän suunnittelee veistävänsä päreet kotitilan ladon kattoon.

Tälläkin lohkolla Hankonen arvelee toimineensa juuri päinvastoin kuin viralliset ohjeet edellyttäisivät.

Eikö vastavirtaan uiminen jo väsytä?

"Ei väsytä, sillä asennemuutos tuntuu olevan käynnissä. Vielä vuosikymmen sitten nämä asiat olivat paljon vähemmän tapetilla kuin nykyään", Hankonen sanoo.

Miehen oma näkemys on se, että vaihtoehtoinen metsänkäsittely on yleisempää kuin luullaan. Kaikki eivät vain pidä siitä ääntä.

Hiljainen hymy kohoaa Hankosen silmänurkkiin.

"Itse olen varmaan puhunut asiasta eniten ja siksi kai suurin syntinen." 

TEKSTI: MARIA LATOKARTANO

JATKUVA KASVATUS:

• Metsiä kasvatetaan erirakenteisina. Puusto jaetaan läpimitan mu-
  kaan kolmeen luokkaan: järeä puusto, jo-
  hon hakkuut pääosin kohdistetaan, kasvatettava puusto, josta poistetaan vioittuneet, sairaat ja huonolaatuiset puut, sekä alikasvostaimikko.

• Hakkuiden väli vaihtelee metsän sijainnin ja kasvupaikkaluokan mukaan välillä 15–40 vuotta.

• Hakkuisiin ryhdytään, kun hakattava puustoa arvioidaan kertyvän riittävästi, eli 60–100 kuutiota/hehtaari. Hakkuun jälkeen lohkolle jätetään puustoa kasvupaikasta ja hakkuun voimakkuudesta riippuen pohjapinta-alaltaan vähintään 7–20 neliömetriä hehtaarille.

• Kuolleita puita ja yksittäisiä tuulenkaatoja ei ole tarpeen poistaa.

• Hakkuu tapahtuu puittaisena tai ryhmittäisenä erirakenteisena hakkuuna. Esimerkiksi ajoura katsotaan uudistusalaksi. Ajoura pyritään joka hakkuussa tekemään eri kohtaan.

• Uudistamisessa käytetään hyväksi luontaista uudistumista.

• Eri tahojen näkemykset jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta poikkeavat toisistaan suuresti.

Herättikö juttu ajatuksia?

Aarre jatkaa keskustelua jatkuvasta kasvatuksessa seuraavassa numerossa, joka ilmestyy 6.8. Julkaisemme lehdessä myös lukijoiden mielipiteitä. Osallistu keskusteluun lähettämällä viestisi sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@aarrelehti.fi tai postitse osoitteeseen:

Aarre toimitus, PL 440, 00101 Helsinki.